Arkkitehtuurikilpailun töissä näkyy muotojen ja materiaalien rikkaus

Kansallismuseon lisärakennuksen arkkitehtuurikilpailun ensimmäinen vaihe päättyi 4.4.2019 klo 15. Palkintolautakunta on tutustunut ehdotuksiin pystymättä tai yrittämättä ottaa kantaa yksittäisiin töihin. Silti jo nyt voi sanoa, että ensimmäisen vaiheen tavoitteet ovat jo toteutuneet.

Kaikkiaan Uusi Kansallinen -arkkitehtuurikilpailun ensimmäiseen vaiheeseen eli ideakilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä 179 ehdotusta. Kilpailu järjestetään SAFA:n sääntöjen mukaisesti ja se on avoin kaikille EU-maiden kansalaisille.

Palkintolautakunta on aloittanut ehdotuksiin perehtymisen, ja jury on todella tyytyväinen kilpailun tasoon. Voikin sanoa, että ensimmäisen kilpailuvaiheen tavoitteet ovat jo toteutuneet. Ehdotukset ovat erittäin huolellisesti ja hyvin tehtyjä ja innovoituja. Niistä on selvästi nähtävissä, että kilpailu on innostanut tekijöitä. Hyvistä ehdotuksista on suorastaan runsaudenpula. Näemme tässä mahdollisuuden valita jatkoon parhaista parhaimmat.

Ehdotusten kirjo on valtava, eikä luovuudesta ole tingitty. 179 työn joukosta löytyy variaatiota: maan alta lähes lentäviin ratkaisuihin; pihapuiston osalta kaiken säilyttämisestä kaiken uudistamiseen. Nähtävillä on arkkitehtoninen muotojen rikkaus ja materiaalien kavalkadi.

Perusratkaisuissa on kuitenkin nähtävissä idearyhmiä. Esimerkiksi voi nostaa maan alle kokonaan tai osittain painetun museorakennuksen ja sen päällä olevan käveltävän viherkaton. Toisaalta joukkoon mahtuu myös täysin uniikkeja ideoita.

Palkintolautakunta valitsee seuraavien kahden kuukauden aikana 2–5 voittajaa, jotka kutsutaan kilpailun toiseen vaiheeseen eli varsinaiseen suunnittelukilpailuun. Toinen vaihe käynnistyy siis välittömästi ja päättyy lokakuussa 2019. Kutsukilpailuvaiheeseen valitut laativat tekemästään ideasta kilpailuluonnokset, joista valitaan voittaja joulukuun alkuun mennessä. Vasta tällöin nimimerkkien takana olevat tekijät ovat selvillä.

Juha Lemström
Palkintolautakunnan pj
Arkkitehti SAFA
Senaatti-kiinteistöt