Kansallismuseon Kesäpiha kutsuu ihmisiä luomaan tulevaisuuden Kansallisen sisältöä

Kansallismuseon Kesäpihalla kukkii historiallisten kasvien lisäksi elävä kulttuuri.

Lukuisat tapahtumat ovat sekä ihmisten että kulttuuristen ilmiöiden kohtaamisia, ja niissä sykkii niin uusi kuin vanha, ideat läheltä ja kaukaa. Niistä muodostuu symboli Uuden Kansallisen ajatukselle, jossa kulttuuri on ihmisyyden rakennusaine ja toisaalta uutta elämää synnyttävä liekki.

Materiaan ikuistettu museoesine on autenttinen aarre, jonka merkitys rakennetaan joka kerta uudelleen sitä tutkivien, kommentoivien tai oppivien ihmisten käsissä. Siksi Uusi Kansallinen on mitä suurimmassa määrin kohtaamisia – tai toisinaan törmäyksiä – joissa historiaa tulkitaan ja siitä keskustellaan myös hyvän elämän ja tulevaisuuden rakennuspalikkana. Samalla historia ja kulttuuri voidaan niin Kesäpihalla kuin Kansallismuseossa yhdistää kepeään yhdessäoloon, sillä kaikessa tekemisessähän ne ovat väistämättä kuitenkin aina läsnä. Ja kuten historia ja kulttuuri, niin myös Kansallismuseo kuin sen puistokin kuuluvat kaikille.

Kansallismuseossa järjestettiin vuonna 2018 noin 100 yleisötapahtumaa ja ne tavoittivat noin 35 000 ihmistä. Myös jatkossa museon toiminnan yksi keskeisistä painopisteistä on tapahtumallisuus, minkä kautta ihmisille tarjotaan mahdollisuus kokea ja luoda niin historiaa kuin kulttuuriakin yhdessä muiden kanssa.

Kesäpiha kannustaa ja haastaa ihmisiä luomaan ja tuottamaan omia käsityksiään ’kansallisesta’, tuomalla sisältöä paviljonkiin ja sen ympärillä aukeavaan pihapuistoon. Kansallismuseo hakee paviljonkiin avoimella haulla tapahtumia.

#kansallismuseonkesäpiha

Hanna Forssell
Yleisötyöpäällikkö
Kansallismuseo